eroprosessi

Ei se olekkaan niin yksinkertaista kun olin toivonut.
Sitä ajatteli, että aikuiset ihmiset voi vain erota ystävinä ja hyvillä mielin ja jatkaa elämätä etteenpäin, mutta eihän se tietenkään niin mene.
Niin paljon kaikkea mihin se vaikuttaa..

Olen jo niin kauan tuijottanut tätä kaikkea niin pirun pienestä kaukoputkesta, ihan liian läheltä.
Olin unohtanut miten laaja kuvio oikeasti on.
Elämä joka ollaan Päivin kanssa rakennettu ja eletty on muutakin kuin kotikolo pispalassa ja arki joka ei ole oikein pyörinyt.
Se on myös ystävät, reissut ja retket, perhe, Joiku.

Ystävät on olleet tosi pahoillaan uutisesta.
Tuntuu, että tämä avioliitto kuuluu myös niille, että se ei olekkaan vaan meidän välinen asia.
Sama juttu perheen suhteen. Kaikki ympärillä olevan ihmiset joutuu käymään tämän prosessin läpi meidän kanssa. Huh.

Olo on tosi kurja. Tekisi mieli vaan pyytää isosti Anteeksi.
Se, että joutuu sanomaan toiselle ihmiselle sen mitä se ei todellakaan ole halunnut kuulla, on kamalinta mitä tiedän. Tulee syyllinen olo.
Sitä yrittää selittää, ettei se vika oikeasti ole toisessa ja välttämättä itsessäkään.
Ettei tässä ole kukaan ollut huono tai tehnyt väärin.
Tiedän, ettei mun tarvitse tuntea sitä syyllisyyttä. En ole tarinan pahis.

Tai ehkä olenkin. Mutta mun sisälläni asuu myös se hyvis, joka valitettavasti on häviämässä taistelua pahuuden ja synkkyyden kanssa. Sen täytyy muuttua.
Sen täytyy loppua nyt kun se paha olo satuttaa jo muitakin kuin vain itseäni.

Aion vetästä Mörköä turpaan!

Mutta se mun täytyy tehdä yksin.