Cheer up (you miserable fuck)

Ghosts, walk through the walls
They catch your rise and falls
Then sink back to sleeping, again

And dust, it settles on shelves
Will you shake me from myself
And tell me I'm alright?

And all the time on your own
The flowers have grown
Under your feet

And don't, don't you think that it's time
You said, "Hey, this one is mine"
Maybe do what you want to do?

'Cos you, well yo are no fun
And I'm so dumb
But please let us not be lonely, again

And you, you wear your mistakes
And I know mine
But please let us not be lonely, this time

Cheer up, you miserable fuck
This has gone on long enough
And I don't want to hear anymore

'Cos it you wait for the day
You find your thinking bends to straight
You'll be waiting for a long, long time

Oh you, well you are no fun
And I'm so dumb
But please let us not be lonely, again

And you, you wear your mistakes
And I know mine
But please let us not be lonely, this time

Well this house, it creaks in the night
When I turn out all the lights
There's nobody else around

And ghosts, they walk through the walls
They catch your rise and falls
And sink back to sleep, again

Oh you, well you are no fun
And I'm so dumb
But please let us not be lonely, this time

-David Ford-

Voisin omistaa tämän itselleni.

kuulumisia

Alan olla aika valmis.

Tähän mennessä varmaan kaikki jo tietää uusimmat käänteet Kelan kanssa.
Pakko myöntää, että lannistuttaa.
Vaikka mikään tuollainen ei tuu enää yllätyksenä..

Ei minua enää kiinnosta ottaa osaa yhteiskuntaan, ihan hyvä että tunne on molemminpuolinen ja saan olla täydellisesti irti.
Vapaudelta se ei vielä tunnu mutta ehkä asioiden valoisatkin puolet tulee vielä esille.
Jokaisen pitäisi kuitenkin edes kerran elämässään joutua pärjäämään ilman mitään.
Tulee puhdistettua itsensä, arvot ja asenteet, sekä useimmiten myös koti ylimääräisestä roinasta.

Materialistia minusta löytyy sen verran, että vinyylit ja niiden soittoon tarkoitetut laitteistot jäävät myymättä.
Miten tärkeä on lopulta puhelin? Entäpä tietokone.
Kännykästä luopuminen tuntuu itseasiassa aika helpolta. Se on alkanut jopa ärsyttää minua viime aikoina. Aina tavoitettavissa ja yölläkin pitäisi vastailla viesteihin.

Tietokone on vähän kinkkisempi.
Internet on aikas kätevä ja tärkeä kanava ulkomaailmaan.
Entäs kaikki musiikki ja elävä kuva. Tietokone on tämän talouden viihdekeskus.
Oisko elämä sitten vähän liian tylsää ja askeettista jos ei sais edes sitä?

Ajattelin vakavissani, että asuisin valtaosan kesästä siellä Parikkalan mökillä.
Se olisi täydellistä minulle ja koiralle.
Mutta puolison kannalta se on mahdoton ajatus. Siitä muodostuisi turhan pitkä työmatka päivittäin ajeltavaksi.

Miksi toiseen ihmiseen sitoutuminen tuntuu nyt niin isolta taakalta?
Eikö sen pitäisi nimenomaan olla helpottava tekijä elämässä.
Tuntuu, että kaikki ideat ja ratkaisut mitä keksin, ovat vain minua varten hyviä.

Kenties se johtuu siitä, että en jaksa rakastaa enää.
Tai ei. Sanotaan se toisin.
En jaksa kohdistaa rakkauttani enää. Riittäisi, että saisi kokea sen tunteen elämää ja luontoa kohtaan, ei enää ihmiselle omistautumista.
Rakkaus on väsyttänyt minut.
Se tuntuu lähinnä koukulta kylkiluiden alla.

Tiedän liian hyvin sen, ettei se tarjoa minulle takaisin sitä mitä eniten tarvitsen.

Itken herätessä.

Huomenta.

Olen vihdoin saanut unta. Toisinaan.
Kyseessä on pääosin raskaat valveunet, ahdistavat teemat ja jatkuva heräily.
Onhan sekin parempi kuin ei mitään?

Vaikeinta on kuitenkin se, ettei unessa velloneista tunteista pääse herättyään eroon.
Siinä menee koko päivä.

Eilinen tuntui vatsataudilta.
Kaikki vain siksi että näin jotain typerää Tsunami-tyyppistä unta, jossa suuri uhka oli kokoajan lähellä eikä sitä voinut päästä pakoon.
Ei piilopaikkaa.

Tänään olin vähällä aloittaa päiväni yhtä huonoissa energioissa kunnes huomasin postinkantajan tuoneen mukavan näköisen kirjeen.
Siinä se makasi lattialla heti karhukirjeen vieressä.
Avasin sen ja karhun sijaan siellä olikin pirteä sininen norsu joka kannatteli kärsällään pientä hentoa hiirulaista.
Nauratti ja korttiin rustailtu teksti oli oikein sievä ja lempeä.
Kiitos tästä, kaukainen ystäväni!

Olo noin muuten on vaihteleva.
Välillä tuntuu, että on energiaa ja hyvää mieltä mutta se katoaa pienestäkin vastoinkäymisestä.
Yritän niin kovasti muistaa menneisyyttä.
Kuka minä olen ollut? Kuka minusta on tullut ja kuka tulossa?
En enää ole varma mikä minussa on minua itseäni.

Bipolaarinen mielialahäiriö

Jaksaisiko joku muistella muutaman vuoden päähän?

Kertokaa millainen olen ollut.
Lapsena, murkkuna, parikymppisenä, tampereelle muuttaessani.

$.$

Rahalla ei pitäisi olla mitään tekemistä onnellisuuden kanssa.

Silti kummasti se ahdistaa, jos tilipäivänä vuokran ja osan laskuista jälkeen tilillä on 5 euroa.
Loput velkojista jäävät nostelemaan korkojaan ja seuraavassa kuussa rahaa jää taas vähemmän ja laskuja pinoon yhtä paljon.

Mitä tässä maailmassa voi tehdä ilmaiseksi?
Jos ei haluaisi olla jatkuvasti selvinpäin ja syödä pelkkää makaroonia, viettää aikaansa katsellen ilmaisia elokuvia netistä tai istua kirjastossa lukemassa.
Toistuvasti joutuu kieltäytymään ystävien kutsuista koska "ei ole rahaa tulla keilaamaan" tai "se lippu on liian kallis".
Miten perseestä on se?

Huomenna sentään alkaa Squat Hyhkyssä ilmainen espanjan kurssi.
Ajattelin mahdollisesti osallistua.

Lisää tällaisia vaihtoehtoja!