onnentuulet purjeissa

Tänään tuli voitto työtaistelusta. Melkein olin jo antamassa periksi kun alkoi touhu näyttää niin likaiselta ja epätoivoiselta.
Onneksi mulla oli oikeusapuna väsymätön naarasleijona joka ajoi näädät ahdinkoon ja luovuttamaan minulle sen mikä kuuluikin!

Muutenkin kuuluu hyvää.
Kävin puolentoista viikon pyörähdyksen Hollannissa ja nautin suuresti.
Loma sivistysvaltiossa piristää syksyä kummasti ;)

Varsinkin kun seurana oli ihanat Mikko ja Teija! Mikko lähti jo aikaisemmin ja minä jatkoin Hirmuliskon asuinkaupunkiin Leeuwardeniin. Siellä tulikin sitten uitua alasti kanaalissa ja tanssittua turtles-asussa yökerhossa. Nii'in, Absinth on melkoinen juoma!

Takaisin tympi lähteä osittain myös siksi, että rahat loppuivat ja velkaakin piti ottaa uusien lentojen hankkimiseen eikä täällä scandinaavisessa syyskelissä ole niin kovin herkkua pakertaa taskut tyhjillään vailla auringon valoa.
Suurimmaksi osaksi harmitti kuitenkin se, etten hetkeen taas näe Hirmuliskoa, joka säteilee niin tarttuvaa ja säkenöivää energiaa etten ehkä enää pärjää sitä ilman.
No pärjään toki, mutten halua! :)

Tänään oli koulussa tuottelias päivä. Kyllä se tästä lähtee kunhan päästään oikeisiin hommiin :)

kohti kirkkautta vaikka lannistajia riittää

Kuume verottaa ikävästi energiaa, tuntuu tyhmältä olla pois koulusta kun siellä olis mielekästä tekemistä. Vaan eipä sinne kannata mennä kun pitäis oikeasti kerätä voimia.

Eilen oikeusavustaja soitti ja sanoi että entinen työnantajani oli vastannut kirjeitse.
Nyt hän yrittää väittää, että mun määräaikainen sopimus olisikin ollut "arvioitu projektin mukaan" ja että työt yksinkertaisesti loppuivat. Erikoista. Nyt vaan tarvisin jonkun lisätodisteen siitä, että tämä kyseinen työmaa ei todellakaan ollut valmis sinä päivänä kun minut sieltä pois ajettiin ja se, että olin liikkuva työntekijä. Tein töitä eri kohteissa joita todellakin riittää.
Työparini oli lopettanut samoihin aikoihin omasta halustaan joten sekään ei voi todistaa juuri mitään.
Raivostuttaa tuommoiset näädät! Yrittääköhän se väittää vielä kasvotusten, että mua ei erotettu naaman edessä vihaisena facebook-keskustelua heilutellen vaan siksi, että ei ollut töitä enää tarjolla? Ainakin mulla jäi urakka kesken kun piti käydä reppunsa purkamassa pöydälle ja poistua työmaalta.

Sopimus olisi muutenkin tehty suoraan vakituiseksi ellen olisi lähtenyt kouluun 23.8.
Mitähän töitä se sitten olisi teettänyt jos niitä ei kerta ole?

ei oo pöydässäni enää tilaa vihalle

Alkaa tuntua siltä, että viimeisetkin syyllisyyden ja suuttumuksen muruset on pudonneet jo kuljetuille poluille.

Olen alkanut olla itselleni armollinen ja huomannut rakastavani itseäni liikaa hukatakseni enää hetkeäkään. Täysin puhdas en ole. Ihminen olen.
Siksi en koskaan vapaudu täysin niistä negatiivisista latauksista joita tiettyjen asioiden ajatteleminen aiheuttaa. En siis ajattele niitä liikoja.

Maaseudulla tosiaan viihdyn hyvin. Tänään löysin täältä myös Tamperelaisen kaverin! Betonitöiden perässä muuttivat satakuntaan.

Nyt mulla on myös kitara joten aika kuluu jo senkin parissa, ehkä jopa liiankin hyvin välillä.
Ainaki tähän mennessä Kankaanpää on vaan kasvattanut mun masua, pitäs myös aktivoitua ja pitää kiinni kunnosta jonka ehti töiden aikana saavuttaa, kohta en jaksa enää portaita kiivetä :)

Nyt pitäis olla yrittäjyyskurssilla, mutta olo tuntuu sen verran kuumeiselta etten viitsinyt lähteä.
Ihan hyvä näin!

Ensi viikolla Hollantiin <3

myöhäinen kevät rinnassa

Hihhei!

Tänään on jälleen ollut levoton päivä. Juuri mitään ei siis ole tapahtunut, ollut vaan semmosta naurun ja tuntemusten raipakkaa! En ehkä osaa olla paikoillani, mieli halajaa kokoajan uusiin maisemiin ja tuntuu, että kehokin hamuaa levottomasti jotain.

Tänään oli oikeasti keskittymisvaikeuksia yrittäjyyskurssilla kun mun vieressä istui todella hyväntuoksuinen tyttö :) Olin ihan varma että kohta mää otan sen kädestä kiinni ja työnnän nenän sen niskaan.. Onneksi emme havahtuneet tästä tilanteesta :)

Kaipaisin maailmalle! Reissuihin, seikkailuihin! Merirosvolaivaan kalistelemaan miekkaa ja rommipulloa, kuumailmapallolla runoilemaan pilvien yläpuolelle, hyppykengillä kuuhun huutamaan terveiset teille kaikille!
Yarr!

kohtaamisia peilissä

Olen tunnustanut valtavan ison asian.
Itselleni itsestäni sekä muille elämästäni.

Yksi syy masennukseen löytyy syyllisyydentunteesta. (Joka sairauden myötä lisääntyi ja näinpä ympyrä oli valmis).
En uskaltanut kertoa totuutta itsestäni ja tunteistani. En uskaltanut perääntyä avioliitosta johon sitouduin paha ja jo valmiiksi katuva tunne vatsanpohjassa.
En uskaltanut tunnustaa rakkauttani sille kenelle se kuului, vaan tartuin kiinni lähimpään käteeni sopivaan käteen ja yritin siirtää sen kaiken tähän.

Pahinta tässä on se, että luulin tekeväni oikein.
Olin varma, että pystyisin onneen jos tarpeeksi haluaisin. Olin varma, että jos en puhu enkä tunnusta sydämeni ääntä, se katoaisi tai muuttuisi vaimoni omaksi.
Se ei koskaan muuttunut eikä se voisi koskaan muuttua.

Olin jo rakastunut. Minulla oli ne haaveet johonkin toiseen, mutta yritin väkisin sovittaa ne uusille kasvoille. Tätä olen katunut.

Niin paljon surua, epätoivoa, kipua. Kaikki vain siksi, että minä pelkäsin.

Nyt en osaa kohdata noita kasvoja, joille vääristin itsekkäässä valheellisessa tilassani ilmeeksi tuskaisia kurttuja. Tein paljon pahaa tarkoittaen jollain kierolla tapaa pelkkää hyvää.

Nyt se on sanottu. Totuus. Kaikesta.
Sillä tuskin on merkitystä, en ole varma kuinka vakavissaan minua edes on otettu.
Yleinen ajatus tuntuu olevan, että yritän nyt tällä pakoilla jotain muuta.
Niin moni tuntuu tietävän miltä minusta tuntuu tai mitä ajattelen.

Tässä on teille totuus vielä kerran:
Minä valehtelin vaimolleni omissa häissäni, oman perheeni edessä.
Minä en halunnut elää lopun elämääni hänen kanssaan. Sen olisin halunnut sanoa..

Suunnitelmia suuria

Eka viikko koulua takana.

Tänään oli ryhmäytymispäivä ja mentiin bussilla jonnekin jämin luontoalueelle.
Siellä oli upeat maisemat! Isoja hiekkaharjuja (jotka jatkuu kaiketi Kangasalle saakka ja pispalanharju on niistä korkein) ja metsää ja järviä silmän kantamattomiin. Juotiin myös vettä Uhrilähteestä, jonka pohjassa pulputti ne lähteen sydämet ja sai pohjahiekan näyttämään meduusan ja alkuräjähdyksen tanssivalta samettilapselta. (hmm.)
Vesi oli taivaallista. Kirkasta ja hyvää. Parantaa kuulemma (ainakin) iho- ja silmäsairaudet ;)

Juotiin myös Kylmänmyllynlähteestä jonka pitäisi parantaa vaivat joita saa juotuaan Uhrilähteestä ;)

Kylmänmyllynlähteeseen kerrotaan rakkaudesta riutuneen neitosen joskus hypänneen ja vaeltelevan siellä iltausvassa.

Tänään löin itseni kanssa lukkoon Amsterdamin matkan.
Lento Bremeniin ja bussilla Hollantiin. Paluuliput sitten kun päättää lähteä.

Huomenna tapaaminen lakimiehen kanssa työsotkun tiimoilta.
Toivottavasti asia saa puhtia vaikka en löytänyt omaa kopiotani työsopimuksesta eikä entinen työnantajani ole sitä minulle lähettänyt pyynnöistä huolimatta.
Sopimuksen purkuun johtanut facebook-keskustelukin on vain käsinkirjoitettuna versiona tulostimen puutteessa. Ehkä se selvittää kuitenkin tärkeimmän.

Tuleepahan Oikeustalo tutuksi.

uutta arkea tuppukylässä

Olen läsnäollut Kankaanpäässä jo yhteensä 7 päivää ja olen tutustunut tähän mennessä ehkä hörhöimpiin, hipeimpiin paikallisiin. Hauskaa on se!
Onneksi täällä on myös "normaaleja" hahmoja, tasapainottaa touhua sopivasti.

Elinakin saapui vihdoin eilen ja juotiin vahingossa itsemme sorbus-humalaan.
Piti maistaa lasilliset asuintoveruuden kunniaksi mutta kohtahan kolisi pullo tyhjyyttään ja silmät oli tytöillä ristissä :)

Aamu alkoi väsynein, turvonnein silmin mutta olo kirkastui pivän mittaan.

Pidän myös kovasti kouluttajastani joka saa vekkulimaisella olemuksellaan työturvallisuudenkin kuulostamaan hauskalta oppiaiheelta. Myös luokkatoverit vaikuttavat maukkailta!
Kasvissyöjäluomuhippitär bongattu.

Olo on lennokas, vaikkakin rauhoittunut verraten viime viikon festivaalielämään.
Suunnittelen matkaa Amsterdamiin! Siellä olisi luvassa pari upeaa päivää Teijan ja Mikon (?) seurassa! Toivottavasti Ropanen lähtee mukaan.

elämisen sietämätön keveys

Nyt on olot kohillaan!

Vähän ehkä rauhaton mutta onnellinen mieli. Ihan uudenlainen olo minulle.
Onnellisuus on joka kerta ollut niin erilaista, aina edellistä voimakkaampaa.
Miten suuren osan elämästä olenkaan surrut pois..

Haluaisin tehdä pitkän ja raskaan matkan mieleni syövereihin ja selvittää mikä minussa vetää masennusta puoleensa. Ehkä seuraavaa kertaa ei tulisi enää.

Viimeiset viikot on ollut erityisen ihania.
Ystävyydestä on jäänyt iholle paljon lämpöä ja naurua, tunnen pitkästä aikaa rakkautta sekä itseni rakastetuksi. Energiat alkaa virrata tasaisemmin ja yksissä tuumin.
Onnekseni sain huomata, että elämässäni asuu niitä harvinaislaatuisia ihmisotuksia joista hyvä mieli ja kauneus tarttuu pelkällä läsnäololla, ilo ja riemu täyttää tossut ja on pakko tanssia!

etteenpäin elävän mieli

Vihdoinkin merkkejä selkenevästä säästä!

Saatiin uutta kotia Miikan avustuksella laitettua jo paljon viihtyisämmäksi ja viikonlopun aikana esittäytynyt Kankaanpää ihmisineen vaikutti kerrassaan suloiselta.
Uskon viihtyväni siellä vaikeuksitta ja ties kuinka pitkään vielä koulunkin jälkeen..

Mielialat keinuvat korkealla. Pitkästä aikaa minua naurattaa ilman suuria ponnistuksia ja hymyilyttää unissaankin. Se tuntuu mahtavalle!
Huomaan innostuvani ympäristöstä, pienistä yksityiskohdista ja mikä parasta - ihmisistä.
Olen kaivannut ihmisiä. Niitäkin jotka ovat kokoajan olleet läsnä. Nyt voin sanoa näkeväni heidät taas!

Olen tavannut myös uusia ihmisiä joista jokainen on herättänyt suurta iloa ja ihastusta minussa.

Tuntuu hyvältä tehdä jälleen asioita.
Kokea asioita.
Loppukesä jääköön mieleeni kauniina, jättäen varjoonsa aiemman pahan.

nyt loppuu, saatana

Nyt oon päättänyt, että masennus loppuu. Ei tässä oo mittään järkeä.

Olo on tosi vapaa, vaikka paljon pahoja asioita ehtikin sairauteni takia tapahtua ja suuria menetyksiä. Nyt kuitenkin tunnen taas, vaikkakin vaihtelevalla ja laajalla skaalalla niin tunnenpa kuitenkin.

Kankaanpäähän muutto vähän jännittää. Jos en saakkaan Nikoa asuintoveriksi, en tiedä miten siellä pärjäilen. Rahankin takia, mutta kyllä selkeästi kaipaan seuraa. Myös sitä tuttua, en vain uutta. Mutta pakko sen on sutviutua hyvin, pitkästä aikaa oon luottavaisella mielellä itseni ja tulevaisuutenil suhteen!

"Paniikki on ekstaasin veli".
Se olen huomannut! Olin kauheassa tilassa viikon verran, jonka jälkeen olo on aika kirkas ja seesteinen. Kohti maniaa reippain mielin ;)

eroprosessi

Ei se olekkaan niin yksinkertaista kun olin toivonut.
Sitä ajatteli, että aikuiset ihmiset voi vain erota ystävinä ja hyvillä mielin ja jatkaa elämätä etteenpäin, mutta eihän se tietenkään niin mene.
Niin paljon kaikkea mihin se vaikuttaa..

Olen jo niin kauan tuijottanut tätä kaikkea niin pirun pienestä kaukoputkesta, ihan liian läheltä.
Olin unohtanut miten laaja kuvio oikeasti on.
Elämä joka ollaan Päivin kanssa rakennettu ja eletty on muutakin kuin kotikolo pispalassa ja arki joka ei ole oikein pyörinyt.
Se on myös ystävät, reissut ja retket, perhe, Joiku.

Ystävät on olleet tosi pahoillaan uutisesta.
Tuntuu, että tämä avioliitto kuuluu myös niille, että se ei olekkaan vaan meidän välinen asia.
Sama juttu perheen suhteen. Kaikki ympärillä olevan ihmiset joutuu käymään tämän prosessin läpi meidän kanssa. Huh.

Olo on tosi kurja. Tekisi mieli vaan pyytää isosti Anteeksi.
Se, että joutuu sanomaan toiselle ihmiselle sen mitä se ei todellakaan ole halunnut kuulla, on kamalinta mitä tiedän. Tulee syyllinen olo.
Sitä yrittää selittää, ettei se vika oikeasti ole toisessa ja välttämättä itsessäkään.
Ettei tässä ole kukaan ollut huono tai tehnyt väärin.
Tiedän, ettei mun tarvitse tuntea sitä syyllisyyttä. En ole tarinan pahis.

Tai ehkä olenkin. Mutta mun sisälläni asuu myös se hyvis, joka valitettavasti on häviämässä taistelua pahuuden ja synkkyyden kanssa. Sen täytyy muuttua.
Sen täytyy loppua nyt kun se paha olo satuttaa jo muitakin kuin vain itseäni.

Aion vetästä Mörköä turpaan!

Mutta se mun täytyy tehdä yksin.

Cheer up (you miserable fuck)

Ghosts, walk through the walls
They catch your rise and falls
Then sink back to sleeping, again

And dust, it settles on shelves
Will you shake me from myself
And tell me I'm alright?

And all the time on your own
The flowers have grown
Under your feet

And don't, don't you think that it's time
You said, "Hey, this one is mine"
Maybe do what you want to do?

'Cos you, well yo are no fun
And I'm so dumb
But please let us not be lonely, again

And you, you wear your mistakes
And I know mine
But please let us not be lonely, this time

Cheer up, you miserable fuck
This has gone on long enough
And I don't want to hear anymore

'Cos it you wait for the day
You find your thinking bends to straight
You'll be waiting for a long, long time

Oh you, well you are no fun
And I'm so dumb
But please let us not be lonely, again

And you, you wear your mistakes
And I know mine
But please let us not be lonely, this time

Well this house, it creaks in the night
When I turn out all the lights
There's nobody else around

And ghosts, they walk through the walls
They catch your rise and falls
And sink back to sleep, again

Oh you, well you are no fun
And I'm so dumb
But please let us not be lonely, this time

-David Ford-

Voisin omistaa tämän itselleni.

kuulumisia

Alan olla aika valmis.

Tähän mennessä varmaan kaikki jo tietää uusimmat käänteet Kelan kanssa.
Pakko myöntää, että lannistuttaa.
Vaikka mikään tuollainen ei tuu enää yllätyksenä..

Ei minua enää kiinnosta ottaa osaa yhteiskuntaan, ihan hyvä että tunne on molemminpuolinen ja saan olla täydellisesti irti.
Vapaudelta se ei vielä tunnu mutta ehkä asioiden valoisatkin puolet tulee vielä esille.
Jokaisen pitäisi kuitenkin edes kerran elämässään joutua pärjäämään ilman mitään.
Tulee puhdistettua itsensä, arvot ja asenteet, sekä useimmiten myös koti ylimääräisestä roinasta.

Materialistia minusta löytyy sen verran, että vinyylit ja niiden soittoon tarkoitetut laitteistot jäävät myymättä.
Miten tärkeä on lopulta puhelin? Entäpä tietokone.
Kännykästä luopuminen tuntuu itseasiassa aika helpolta. Se on alkanut jopa ärsyttää minua viime aikoina. Aina tavoitettavissa ja yölläkin pitäisi vastailla viesteihin.

Tietokone on vähän kinkkisempi.
Internet on aikas kätevä ja tärkeä kanava ulkomaailmaan.
Entäs kaikki musiikki ja elävä kuva. Tietokone on tämän talouden viihdekeskus.
Oisko elämä sitten vähän liian tylsää ja askeettista jos ei sais edes sitä?

Ajattelin vakavissani, että asuisin valtaosan kesästä siellä Parikkalan mökillä.
Se olisi täydellistä minulle ja koiralle.
Mutta puolison kannalta se on mahdoton ajatus. Siitä muodostuisi turhan pitkä työmatka päivittäin ajeltavaksi.

Miksi toiseen ihmiseen sitoutuminen tuntuu nyt niin isolta taakalta?
Eikö sen pitäisi nimenomaan olla helpottava tekijä elämässä.
Tuntuu, että kaikki ideat ja ratkaisut mitä keksin, ovat vain minua varten hyviä.

Kenties se johtuu siitä, että en jaksa rakastaa enää.
Tai ei. Sanotaan se toisin.
En jaksa kohdistaa rakkauttani enää. Riittäisi, että saisi kokea sen tunteen elämää ja luontoa kohtaan, ei enää ihmiselle omistautumista.
Rakkaus on väsyttänyt minut.
Se tuntuu lähinnä koukulta kylkiluiden alla.

Tiedän liian hyvin sen, ettei se tarjoa minulle takaisin sitä mitä eniten tarvitsen.

Itken herätessä.

Huomenta.

Olen vihdoin saanut unta. Toisinaan.
Kyseessä on pääosin raskaat valveunet, ahdistavat teemat ja jatkuva heräily.
Onhan sekin parempi kuin ei mitään?

Vaikeinta on kuitenkin se, ettei unessa velloneista tunteista pääse herättyään eroon.
Siinä menee koko päivä.

Eilinen tuntui vatsataudilta.
Kaikki vain siksi että näin jotain typerää Tsunami-tyyppistä unta, jossa suuri uhka oli kokoajan lähellä eikä sitä voinut päästä pakoon.
Ei piilopaikkaa.

Tänään olin vähällä aloittaa päiväni yhtä huonoissa energioissa kunnes huomasin postinkantajan tuoneen mukavan näköisen kirjeen.
Siinä se makasi lattialla heti karhukirjeen vieressä.
Avasin sen ja karhun sijaan siellä olikin pirteä sininen norsu joka kannatteli kärsällään pientä hentoa hiirulaista.
Nauratti ja korttiin rustailtu teksti oli oikein sievä ja lempeä.
Kiitos tästä, kaukainen ystäväni!

Olo noin muuten on vaihteleva.
Välillä tuntuu, että on energiaa ja hyvää mieltä mutta se katoaa pienestäkin vastoinkäymisestä.
Yritän niin kovasti muistaa menneisyyttä.
Kuka minä olen ollut? Kuka minusta on tullut ja kuka tulossa?
En enää ole varma mikä minussa on minua itseäni.

Bipolaarinen mielialahäiriö

Jaksaisiko joku muistella muutaman vuoden päähän?

Kertokaa millainen olen ollut.
Lapsena, murkkuna, parikymppisenä, tampereelle muuttaessani.

$.$

Rahalla ei pitäisi olla mitään tekemistä onnellisuuden kanssa.

Silti kummasti se ahdistaa, jos tilipäivänä vuokran ja osan laskuista jälkeen tilillä on 5 euroa.
Loput velkojista jäävät nostelemaan korkojaan ja seuraavassa kuussa rahaa jää taas vähemmän ja laskuja pinoon yhtä paljon.

Mitä tässä maailmassa voi tehdä ilmaiseksi?
Jos ei haluaisi olla jatkuvasti selvinpäin ja syödä pelkkää makaroonia, viettää aikaansa katsellen ilmaisia elokuvia netistä tai istua kirjastossa lukemassa.
Toistuvasti joutuu kieltäytymään ystävien kutsuista koska "ei ole rahaa tulla keilaamaan" tai "se lippu on liian kallis".
Miten perseestä on se?

Huomenna sentään alkaa Squat Hyhkyssä ilmainen espanjan kurssi.
Ajattelin mahdollisesti osallistua.

Lisää tällaisia vaihtoehtoja!

sumu peittää maiseman pispalassa

Masentava päivä.
Viime aikoina on ollut poikkeuksellisen paljon niitä toisenlaisia päiviä.
Johtuiko se sitten auringosta, kuka ties, mutta olen ajoittain jopa ollut stressaamatta . Näin sateella mieli laskeutuu taas jonnekin lattianrakoon eikä meinaa saada itseään hereille.

Hereille mistä? Kun ei ole aikoihin oikein nukkunutkaan.
Tämä olo ei tunnu unelta kuten elämäni tähän saakka.
Väsyneen mielen henkinen oksennustauti piinaa.

Lääkäri kehoitti hakemaan apteekista rauhoittavia lääkkeitä.
Kavahdin kun kuuntelin hänen puheitaan siitä, miten juuri nämä lääkkeet aiheuttavat helposti riippuvuutta ja juuri siksi minun on oltava varovainen määrätessäni itselleni joka iltaista annosta.
"Juu, näistähän keskustellaan paljon ja puhutaan ongelma-pillereinä, mutta ei näissä vaaraa ole jos et vain ota joka ilta yli viikon ajan. Joku tosin voi tulla riippuvaiseksi jo viikossa."

Ehkä jätän syömättä ja yritän sinnikkäästi hiljentää pääni ja nukkua muilla keinoin.

hullut päivät

Mihin aika menee?

En ymmärrä. Kohta on jo toukokuu.
Onko tänä keväänä kenties tapahtunutkin jotain?
Onko maailma mennyt eteenpäin?

Minun aikani ei liiku.
Sitä ei tule mistään, eikä se mene mihinkään.
Olen tilassa jossa ei virtaa eikä tuule. Kellun eilisissä ja huomisissa, pyörittelen nykyhetkiä ja tulevaisuuksia sormissani.
En enää tiedä mitkä ovat muistojani, mitkä unelmia.
Olenko hereillä vai näenkö unta.

Ruumiini ei ole nukkunut lukuisiin öihin.
Mikä siihen auttaa?

päässä hulinoi

Tervehdys.

En ole taas muutamaan päivään tiennyt mitä kirjoittaa.
Tuskin olisin ehtinytkään, muutaman päivän nimittäin ollut aikamoinen vauhti päällä.

Aurinko ja ystävien seura tekee toki ihmeitä.
Mutta onkohan se pelkästään sitä?

Olen nimittäin mitä luultavimmin maanis-debressiivinen ja historia osoittaa, että syvimmän masennuskuopan jälkeen pääni alkaa kääntyä ylikierrosten puolelle.
Asiat jää käymättä läpi ja pysähtyminen on mahdotonta.

Sitä saattaa ajatella, että hyvähän se on jos masennus väistyy ja maailma alkaa jälleen kiinnostaa. Mutta en minä edelleenkään tunne mitään.
Kaikki on niin liioiteltua ja yhdentekevää.
En pysty enkä halua keskittyä oikeisiin asioihin.

Tavaroille saattaa löytyä helpommin järjestys ja paikkansa, eikä tiski kasaannu altaaseen mutta ihmistä en näe edelleenkään.
Vaimostani toivon enemmän ystävää kuin kumppania, koska silloin pääsen kenties helpommalla?

Miten ihmeessä saisin asiat normaaliin valoon, sille kultaiselle keskitielle?

lääkehoito

Kertokaapa mielipiteitänne lääkehoidosta.

(tiedän että olette siellä, laskuri rullaa vaikka kukaan ei sano mitään)

hitaasti mutta varmasti?

Kävin tänään lääkärin vastaanotolla kertaamassa oireitani.
Sain kuukauden sairasloman ja lähetteen tampereen mielenterveystoimeen.
Tai mikä se nyt onkaan.

Eli asiat tuntuisi etenevän sillä saralla.

Sain pitkän selityksen erilaisista lääkehoidoista ja se kuulosti kamalalle.
Lääkkeitä lääkkeiden päälle. Toinen korvaamaan toisen sivuvaikutuksia.
Ei, en siihen lähde.

Uskon, että jo pelkästään tämä kuukauden loma auttaa.
Saan aikaa rauhassa ajatella ja käydä läpi elämäni yksityiskohtia ilman, että energiaa vie mikään ylimääräinen. Kuten tapauksessani opiskelu on vienyt.
Rahahuolet vielä enemmän, mutta uskon niidenkin lutviutuvan.

Toivoisin nyt täsmällisempää unirytmiä sekä ruokahalua.
Viime yö meni pyöriessä levottomana ja sitä edellinen unettomana aamu kuuteen saakka.
Mulla on nälkä mutten osaa syödä. Oksettaa.

Miten ihmeessä aikuinen ihminen voi unohtaa elämän perusasiat?
Hengittäminenkin onnistuu juuri ja juuri.

tyhjiössä

Ensiksi haluan sanoa, että tämän blogin ylläpitäminen ja ajatusten julkilausuminen on yhtälailla pelottavaa kuin myös helpottavaa.
Blogilla on 3 listattua seuraajaa, kaikki hyviä ystäviäni, sekä oletan tätä kurkistelevan myös muutamien joita ei listassa näy.
Kiitos mielenkiinnostanne. On rohkeaa myös teiltä suostua katsomaan minua sellaisena kuin olen,
kaikkine varjoineni.

Oli se sitten silkasta uteliaisuudesta tai rakkaudellisista syistä.

Tänään on ollut harmaa päivä.
Ulkona ilma ei ole ruma eikä kaunis. Se on raikas ja ahdistava yhtäaikaa.
Kävelin koiran kanssa kaksi tuntia pitkin ja poikin pispalaa, yritin kasata tätä päivää jotta osaisin jotain siitä kirjoittaa.
Pääni on lähinnä väsynyt ja turta.

Nukuin liian pitkään ja roikuin unessa, joka oli ahdistava sekä aggressiivinen.
Siinä tapahtui asioita, jotka ovat olemassa tässä todellisuudessa, joiden pelkään toteutuvan.
Kammosin eniten kuitenkin itseäni. Omia reaktioitani ja tunteitani.
Olin järjettömän vihainen, epätoivoinen, tukossa.
Huusin huutamistani. Se ei auttanut, mutten osannut muutakaan.
Ainoa hyvä ja kirkas asia, jota hamusin epätoivoisesti lähelleni, oli aina ikkunoiden tai ovien takana. Aina näkyvillä muttei läsnä.

Vaikeinta tällaisten unien jälkeen on herätä päivään ilman, että se ahdistus roikkuisi mukana iltaan asti. Ikään kuin se kaikki olisi tapahtunut ja minun olisi vain kannettava sen seuraukset.
Se ei lakkaa puristamasta rintakehääni.
Tänään vain sen tukahduttava ote on todellista.

Tällainen väsymys ja ahdistus synnyttää uusia piirteitä minussa joita en voi sietää.
Ärtyneisyyden, hermostuneisuuden, äkkipikaisuuden.
Tuntuu kuin koko maailma olisi kaikessa rumuudessaan vain vihan arvoinen.
Pienikin vastoinkäyminen on liikaa ja tuntuu ylivoimaiselta.
Myös siksi tällainen päivä kuuluu viettää yksin. Jottei kukaan joutuisi osaksi siitä hirviöstä joka minussa on herännyt. Vittumaisuuden ruumiillistuma.
Samalla kun ajattelen, ettei maailmassa ole mitään rakastettavaa ja kaunista, ymmärrän että se rumuus kumpuaa minusta itsestäni.
Haluaisin nähdä kuten ennen.

Haluaisin olla täynnä valoa.

ongelman myöntäminen

Olen virallisesti masentunut.
Oikeasti sitä on kestänyt jo kauan, sanoisin että yli kaksi vuotta.
Mutta nyt siitä on tullut todellista kun on ääneen myöntänyt ahdinkonsa ja avun tarpeensa.

Joillekin se saattoi tulla yllätyksenä, kun taas toisille helpotuksena, että asioille alkaisi vihdoin kehittyä nimiä ja muotoja. Ongelma on nyt nimetty ja sen voi ratkaista.
Vai voiko?

Olen käynyt tämän läpi aikaisemminkin. Olin parikymppinen tuolloin.
Oikeastaan sitä kesti silloinkin useita vuosia, kenties jo varhaisteini-iästä alkaen.
En vain osaa hahmottaa sen kokonaisuutta.
Milloin se oikeasti alkoi? Olisiko siinä ollut silloin jotain, mikä olisi voinut tapahtua tälläkin kertaa? Jokin yhteinen alkuräjähdys.

En ole ajatellut olevani erityisen itsekriittinen ihminen tai helposti murrettavissa.
En usko pelkääväni rakkautta sen kummassakaan virtaussuunnassa.
Arvostan avoimuutta ja ihmisläheisyyttä.

Silti tämä sairaus on muuttanut tämän kaiken, muuttanut minut ja maailmani jonkun muun näköiseksi. Miten se pääsi minuun ja mikä sitä ruokkii?
Tällä kertaa se ei ole päihteiden käyttö, ei huono ruokavalio, ei yksinäisyys.
Totta puhuakseni elämässäni on kaikki hyvin.
Minulla on tuoreehko avioliitto, ihana ja kaunis koti upealla sijainnilla, erittäin ihania ystäviä, läheinen ja lämmin perhe, opiskelupaikka.

Tai ainakin oli ennen masennusta.
Avioliittoni on kariutumispisteessä, kodinhoito on osaltani rempallaan ja kohta puuttuu koko koti jos ero tulee. Ystäviltäni olen vahingossa ja myös tietoisesti etääntynyt, eikä perheenikään tiedä enää todellisia kuulumisiani. Mahdollisuuteni valmistua nykyisestä koulustani olen jo menettänyt.

Haluaisin tietää ja ymmärtää itseäni sen verran, että saisin vastauksen.
Miksi mikään ei enää tunnu miltään, miksi en osaa tai aina edes halua pitää kiinni saavuttamastani onnesta ja asioista, elämän ojentamista palkinnoista?

Yritän saada terapiaa itselleni.
Lääkehoitoihin en suostu. On vaikea kuvitella, että ongelma olisi kemiallisesti korjattavissa.
En halua kätkeä tunteitani, haluan tietää mistä ne syntyvät ja näin kontrolloida niitä.
Olen pohtinut sairauteni älyllisesti aika pitkälle, näen sen kokonaisuutena ja kykenen sen purkamaan osiinkin, mutta en pysty tuntemaan.

Tarvitsen tunteita.

Synnytin tämän blogin sillä ajatuksella, että tämä herättäisi keskustelua.
Kysymyksiä, joita en itse ole huomannut kysyä.
Näkökulmia, lähestymistapoja.

Tarvitsen sinun kykyäsi ajatella.