Olen virallisesti masentunut.
Oikeasti sitä on kestänyt jo kauan, sanoisin että yli kaksi vuotta.
Mutta nyt siitä on tullut todellista kun on ääneen myöntänyt ahdinkonsa ja avun tarpeensa.
Joillekin se saattoi tulla yllätyksenä, kun taas toisille helpotuksena, että asioille alkaisi vihdoin kehittyä nimiä ja muotoja. Ongelma on nyt nimetty ja sen voi ratkaista.
Vai voiko?
Olen käynyt tämän läpi aikaisemminkin. Olin parikymppinen tuolloin.
Oikeastaan sitä kesti silloinkin useita vuosia, kenties jo varhaisteini-iästä alkaen.
En vain osaa hahmottaa sen kokonaisuutta.
Milloin se oikeasti alkoi? Olisiko siinä ollut silloin jotain, mikä olisi voinut tapahtua tälläkin kertaa? Jokin yhteinen alkuräjähdys.
En ole ajatellut olevani erityisen itsekriittinen ihminen tai helposti murrettavissa.
En usko pelkääväni rakkautta sen kummassakaan virtaussuunnassa.
Arvostan avoimuutta ja ihmisläheisyyttä.
Silti tämä sairaus on muuttanut tämän kaiken, muuttanut minut ja maailmani jonkun muun näköiseksi. Miten se pääsi minuun ja mikä sitä ruokkii?
Tällä kertaa se ei ole päihteiden käyttö, ei huono ruokavalio, ei yksinäisyys.
Totta puhuakseni elämässäni on kaikki hyvin.
Minulla on tuoreehko avioliitto, ihana ja kaunis koti upealla sijainnilla, erittäin ihania ystäviä, läheinen ja lämmin perhe, opiskelupaikka.
Tai ainakin oli ennen masennusta.
Avioliittoni on kariutumispisteessä, kodinhoito on osaltani rempallaan ja kohta puuttuu koko koti jos ero tulee. Ystäviltäni olen vahingossa ja myös tietoisesti etääntynyt, eikä perheenikään tiedä enää todellisia kuulumisiani. Mahdollisuuteni valmistua nykyisestä koulustani olen jo menettänyt.
Haluaisin tietää ja ymmärtää itseäni sen verran, että saisin vastauksen.
Miksi mikään ei enää tunnu miltään, miksi en osaa tai aina edes halua pitää kiinni saavuttamastani onnesta ja asioista, elämän ojentamista palkinnoista?
Yritän saada terapiaa itselleni.
Lääkehoitoihin en suostu. On vaikea kuvitella, että ongelma olisi kemiallisesti korjattavissa.
En halua kätkeä tunteitani, haluan tietää mistä ne syntyvät ja näin kontrolloida niitä.
Olen pohtinut sairauteni älyllisesti aika pitkälle, näen sen kokonaisuutena ja kykenen sen purkamaan osiinkin, mutta en pysty tuntemaan.
Tarvitsen tunteita.
Synnytin tämän blogin sillä ajatuksella, että tämä herättäisi keskustelua.
Kysymyksiä, joita en itse ole huomannut kysyä.
Näkökulmia, lähestymistapoja.
Tarvitsen sinun kykyäsi ajatella.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
Kun siihen kerran on sairastunut, niin on taipuvainen sairastumaan uudestaan. Jokin sitä on ruokkinut, vaikka ulkoiset puitteet ovatkin elämässä ollu hyvin. On iso askel, että myöntää ITSELLEEN mistä todella on kyse: masennuksesta, mutta vielä tärkeämpää on ymmärtää miksi se on taas täällä. Ja siihen terapia on ihan ykkösjuttu. Toivottavasti pääset kunnon terapiaan.
VastaaPoistaMutta positiivista on, että olet masennuksesta selvinnyt ennekin, voit vallan mainiosti selvitä jälleen ja vahvistua entisestään ihmisenä. Kunhan vain haluat sitä ja jaksat tehdä sen eteen töitä. Sä elät täällä maailmassa ITSEÄSI varten, tee elämästäsi ja olostasi sellaista, kuin haluat sen olevan. <3
On vaikeaa oikeasti selvitä vain pohtimalla yksin. Tää voi olla todella hyvä yksi apukeino, tää blogi, saat ehkä uusia miettimisen aiheita joita on hyvä työstää. Masentuneena usein oma ajatusmaailma on ihan vääristynyt ja toisen mielipide voi todella yllättää, kun tajuaa mikä ajatusklikki omassa päässä on ollut.
Ehkä joistakin mun kommenteista on sulle apua, ainakin toivottavasti. Ite oon hitaasti-mutta varmasti paranemassa. Pieni pelko on koko ajan taustalla, että mitäs jos se uusiutuu, mutta vielä voimakkaanpi on tunne, että rakastan elämää, ja haluan saada siitä mieleiset asiat itselleni. Jos sairastun uudestaan, niin siitä selvitään, elämä koettelee, ja sit jatketaan. Sunkaan elämänilo ei ole loppunut, se on vaan aikamoisessa piilossa. Sä löydät sen vielä, sitten kun jaksat vaan panostaa etsimiseen, oon varma. <3
Mä oon susta ylpeä. Vaatii paljon myöntää asia itselleen, ja muille. Ja uskon, että tämän blogin avulla pystyt saamaan tukea, apua ja voimaa jaksaa eteenpäin, päivä kerrallaan. Toivottavasti löydät myös jonkun ammattilaisen, joka auttaa sua löytämään tunteet, elämän ja oman itsesi uudelleen.
VastaaPoistaKai kaikilla meillä on joskus sellaisia päiviä/kausia, milloin mikään ei tunnu miltään, eikä mikään kiinnosta. Mutta kun se vaan jatkuu ja jatkuu, niin voi juku että se varmaan on niin perseestä. Koita jaksaa, äläkä vähättele itseäsi. Vaadi apua, ja kun saat apua, ota siitä kaikki irti. Tärkeintä on että haluat parantua, ja että olet valmis tekemään sen eteen töitä, saadaksesi elämänilosi takaisin.
Ja jos me vaan mitenkään voidaan auttaa, niin sen mielellämme teemme.
Pidä hulta itsestäsi ja syö Macaa <3
-Anni