Tervehdys.
En ole taas muutamaan päivään tiennyt mitä kirjoittaa.
Tuskin olisin ehtinytkään, muutaman päivän nimittäin ollut aikamoinen vauhti päällä.
Aurinko ja ystävien seura tekee toki ihmeitä.
Mutta onkohan se pelkästään sitä?
Olen nimittäin mitä luultavimmin maanis-debressiivinen ja historia osoittaa, että syvimmän masennuskuopan jälkeen pääni alkaa kääntyä ylikierrosten puolelle.
Asiat jää käymättä läpi ja pysähtyminen on mahdotonta.
Sitä saattaa ajatella, että hyvähän se on jos masennus väistyy ja maailma alkaa jälleen kiinnostaa. Mutta en minä edelleenkään tunne mitään.
Kaikki on niin liioiteltua ja yhdentekevää.
En pysty enkä halua keskittyä oikeisiin asioihin.
Tavaroille saattaa löytyä helpommin järjestys ja paikkansa, eikä tiski kasaannu altaaseen mutta ihmistä en näe edelleenkään.
Vaimostani toivon enemmän ystävää kuin kumppania, koska silloin pääsen kenties helpommalla?
Miten ihmeessä saisin asiat normaaliin valoon, sille kultaiselle keskitielle?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti